perjantai 24. lokakuuta 2014

Paavo


Paavo
akvarelli
A5
2014

Päätin alkaa harjoittelemaan akvarellimaalausta ja menin ostamaan venäläiset akvarellit. Vaikka en yleensä ole välineurheiluun taipuvainen, nyt oli tehtävä poikkeus sääntöön: en jaksa ennään tuhertaa halvoilla vesiväreillä monta värikerrosta ja todeta, että lopputulos on edelleen liian hailakka ja vaalea.

Nytpä siis testailin uusia akvarelleja  ja menin sitten valitsemaan vaalean koiran malliksi... Tummia sävyjä sain tehtyä nenään ja silmiin, vaikka muuten työstä tuli melko vaalea. Vesivärimaalaus oli aina se murheenkryyni kouluaikoina, koska en ole handlannut sitä kovin hyvin. Harjoittelu jatkukoon. Lisätiedoissa lisää kuvia maalauksen tekemisestä.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Varjostaa -14


Varjostaa
-14
akryyli kankaalle


Olin viehättynyt mielenkiintoiseen pintaan, jonka sain luotua lotraamalla gessoa maalauspohjalle. Idea tähän lähti alunperin siitä, kun ostin gessopurkin kovalevyn pohjustusta varten ja huomasin suttupaperiin tulevan kivaa kuviota, kun annoin sen kuivua epätasaisesti. Testasin tätä tekniikkaa ensimmäisen kerran maalauspohjaan tehdessäni maalauksen Aallot

Maalausta tehdessäni pyrin saavuttamaan värimaailmallani puhtauden, kirkkauden ja raikkauden tuntemukset. Halusin teoksen olevan unenomainen ja hivenen mystinen.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Uusi alku -13


Uusi alku
-13
55cm x 45,5cm 
akryyli kankaalle


Maalasin tämän teoksen alunperin yhteisnäyttelyä varten itsenäisen työharjoittelun aikana, mutta samalla pohdin jo tulevaa opinnäytetyötäni. Minulla ei ollut vielä valmiina kesäkuukausien kalenterikuvia, joten halusin tehdä jonkin kesän luonteeseen sopivan työn. Päätin valita ajankohtaan sopivan tamma-varsa-aiheen, joka vertauskuvallisesti ilmenee tuolloin vuodenajan mukaisesti luonnon uudistumisena. Kesäkuulle sijoittamani teos toimii allegoriana lasten kesälomalle eli kesälaitumille. Tamma ja varsa edustavat yhdessäoloa, jota kesän vietto parhaimmillaan on.