Toteemieläin & Vuodenkierto -näyttely (2013)
Yllä olevat kuvat on otettu Tornion kaupungintalon aulasta, jossa pidimme Toteemieläin & Vuodenkierto -näyttelyn marraskuussa 2013. Olen tähän mennessä pitänyt yhden yksityisnäyttelyn sekä yhteisnäyttelyn yhdessä luokkakaverini Elina Hollannin kanssa (en laske tähän mukaan sellaisia yhteisnäyttelyitä, joihin osallistuminen ei osaltani ole vaatinut kummempia järjestelyitä ja vaivannäköä).
Osioni näyttelytekstistä:
"Aluksi minun oli tarkoitus maalata teoksia pelkästään tätä näyttelyä varten. Uusien teoksien myötä ne alkoivat muodostaa vuodenkierto-teemaa, joka sytytti minussa idean: viimeisen opintovuoteni vuoksi minun oli jo syytä alkaa miettimään opinnäytetyöni aihetta ja päädyin kysymään Suomenhevosliittoa yhteistyöhön kanssani. Maalaukseni päätyvät Suomenhevosliiton vuoden 2015 kalenteriin.
Suurimman osan teoksistani olen toteuttanut omien valokuvieni pohjalta. Maalaukseni vuorottelevat kahden erilaisen tyylin välillä; toisinaan teen hyvinkin abstrakteja ja värikkäitä taustoja. Toisissa töissä taas palaan perinteisempään ja pikkutarkkaan toteutustyyliin. Yhtä kaikki, maalaukseni kohteena ovat hevoset, tavalla tai toisella kuvattuina. Hevoset ovat suuria ja kauniita eläimiä, joista löytyy ammennettavaa teoksesta toiseen. Minua inspiroi hevosten lajikohtainen käyttäytyminen, hevosen ja ihmisenvälinen yhteistyö sekä hevosten ulkomuodon taltiointi maalauksellisin keinoin."
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Startti-maalausnäyttely (2012)
Näyttelyteksti:
"Olen kolmannen vuoden kuvataideopiskelija Kemi-Tornion AMK:sta. Startti on ensimmäinen yksityisnäyttelyni ja osa näyttelyprojektikurssia. Nimestäänkin päätellen tämä näyttely on alku ja lähtö minulle aloittelevana taiteilijana. Olen maalannut nyt nähtävillä olevat yhdeksän taulua viimeisten kahden vuoden aikana.
Näyttelyni ajatus pohjautuu ravihevosen kuvaamiseen sille tyypillisissä tilanteissa. Siihen kuuluu kilpailutilanteiden lisäksi tavallinen arki, elämä muiden hevosten kanssa ja treenaaminen. Teoksissa esiintyvien hevosten luonnetta olen tuonut esille asentojen ja ilmeiden avulla. Hevoset ovat erilaisia persoonia siinä missä ihmisetkin. Osa maalausten hevosista on minulle henkilökohtaisesti tuttuja ja olen toteuttanut teoksia valokuvien pohjalta. Pelkät valokuvat eivät kuitenkaan tuoneet esille tarpeeksi haluamiani asioita, joten täydensin nämä puuttuvat seikat maalatessani tauluja. Liian hallitsevien realististen ja tiettyyn aikaan sijoittuvien taustojen sijasta teoksissani on värien ja muotojen yhdistelmiä; useiden teoksien tausta on eri sävyjen harmoninen kokonaisuus. Taustat ovat kuin ajatuksia, hetkiä ja surrealistisia tiloja. Näyttelyni värimaailma koostuu suurimmaksi osaksi sinisen eri sävyistä, mutta joukossa on myös murrettuja maanläheisiä sävyjä ja kirkkaampia puhtaita värejä.
Näyttely muodostaa siis kokonaisuuden, joka yhdistää eri hevosten elämien hetket. Kaikkea sitä mitä ravihevosen elämään kuuluu, ilmaistuna omalla tyylilläni ja persoonallisella kuvaustavallani."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti